Viikko sitten uskaltauduin ensimmäisen kerran kirjoittamaan ja laittamaan kuviani jonnekin, niin, että muutkin voivat niitä nähdä. Hyvä niin, sillä tämähän on kivaa! Pidän kuvista, sanoista, lauseista, tarinoista, koirista, vaaleanpunaisesta, arjesta, kaikista pikkuriikkisistä asioista, joita voi jakaa. Radiossa todettiin aamulla, että arki on aina ja auttamattomasti tylsää ja pitkäveteistä. Eikä ole! Tällä blogilla aion osoittaa, ettei asia ole niin.
Kun kotona ottaa kameran käteensä, monia asioita alkaa nähdä toisin.
Muutama kuva aarteistani, perhoskengistä. Ei niitä arkena käytetä, mutta ne ovat joka päivä esillä muistuttamassa olemassaolostaan. Ovathan ne kauniit.
Mielestäni kauneimpia kenkiä ei koskaan tulekaan sulkea laatikoihin ja pakata pimeään.
Minä ihan muistan, kun näin nämä ensimmäisen kerran. Kävelin näyteikkunan ohi, siis todella ohi. Muutaman metrin päässä pysähdyin ja peruutin. Ooh, kyllä näin oikein. Ihanat. Jatkoin kuitenkin matkaani, kiersin korttelin ja palasin saman ikkunan eteen. Astuin sisään, tuijotin, hypistelin, pyysin, nyt jo hiukan hätäisenä, myyjää tuomaan oikean koon. Jalkaan ja loppu onkin meidän yhteistä historiaamme.Faktahan on, että siinä ne tulevat nököttömään lipaston päällä seuraavat yhdeksän kuukautta, mutta voi sitä kesäistä päivää kun ne taas ovat jalassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti