sunnuntai 20. toukokuuta 2012

To do

Kiireettömyys, ihana kiireettömyys jatkuu vielä tänään. Ajatuksissa on projekti Työpiste. Lähtökohta on se, että työskentelen jonkun verran kotona. Ja se, että rakastan järjestystä. Sen takia hirvittääkin vähän julkaista seuraavat kuvat, ja myöntää, että näin on päässyt käymään:



Ihan kamalaa! Ihmiselle, jolla on haarukat ja lusikat omissa pinoissaan ja vaatteet, ainakin osittain, värijärjestyksessä, tämä on kauheaa ja häiritsee keskittymistä. Tuo on osa suurempaa hyllykköä, kuin tehty pieneksi työpöydäksi, mutta nyt olen vain kasannut siihen, no kaikkea mahdollista. Ainakin paljon tietoa! Ajattelenkin ottaa projektikseni tehdä tästä nurkkauksesta tietokaatopaikan sijasta inspiroivan työkolon. Lopputulos näkyköön täällä. Ja seuraavassa jotain esimakua:








lauantai 19. toukokuuta 2012

Lauantairuusuja

Ostin tänään aamukahvimaito-ostoksilla itselleni kimpun valkoisia ruusuja. Keksin kaupassa ties kuinka monta syytä, joiden perusteella saisin nämä kukat ostaa, vaikka ovatkin ylimääräistä hömppää (olen tiukka näissä asioissa). Päätin lopulta kuitenkin, että tänään syyksi riittää se, että valkoiset ruusut ovat kauniita ja saavat minut hymyilemään.


Onnea on joskus herätä omia aikojaan, katsella valon säteitä, jotka saavat nuokin ruusut loistamaan. Onnea on saada juoda aamukahvinsa suurella hartaudella Hesarin säestyksellä. Onnea on myös suorittaa velvollisuuksia, mutta ilman niskassa hengittävää kiirettä ja paniikkia. Silloin velvollisuuksistakin voi nauttia.


Tämä päivä on muutenkin ollut hyvä, vaikka ei millään tavalla erikoinen. Olin iltapäiväpelin henkeen pukeutunut sinivalkoiseen (tämä teema alkoi jo eilen, mutta silloin vahingossa), söin kisakatsomossani lentokoneruokaa ja kävin rannassa nököttämässä ja katsomassa, kuinka päivä päivältä laiturit täyttyvät talviuniltaan palaavista veneistä.



Kuinka ihanilta ne ruusut näyttävät maljakossakin. 

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kahvia laukussa

Jaahas, kohta on taas viikko kulunut ilman, että olisin käynyt täällä. Olen mennä viipottanut, sivistänyt itseäni, ylittänyt itseni, nukkunut liian vähän ja sitten liikaa. Levittänyt shampoota rasvan sijasta iholle, kaatanut kahvit laukkuun ja pelleillyt niin, että olen saanut toisen hermostumaan. Nämä siis syitä, miksi en ole ehtinyt tänne. Arkistosta löytyi pari kuvaa, jotka laitan nyt tänne, tuoreemman puutteessa. Noin tummissa vaatteissa en ole hetkeen kulkenut. Suosikkina kuvissa ruokalappu: koru, joka saa tylsempäänkin asuun eloa.





torstai 10. toukokuuta 2012

More sleep.





Tänään, tänä kyseisenä iltana en saa kirjoitettua mitään. Ainoat sanat, joihin kykenen, ovat uni ja väsymys. Koira tuhisee jo sohvannurkassa, minun olisi syytä tehdä samoin.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kuningasjumppa

Kun on koko päivän istunut: lukenut, kirjoittanut ja ajatellut, tarvitaan jotain muuta. Edes hetkeksi. Niinpä kaivoin esiin jumppamaton ja päätin laittaa ajatuksien sijasta kropan hetkeksi liikkeelle. Mielestäni kunnon kotijumppa on täysin aliarvostettua. Paperilla pieni suunnitelma, mitä tehdä ja loppuun venytyksiä sinne, mihin niitä kipeimmin kaivataan. Jumppahetkeni virallinen valvoja otti rennommin, valvoi toisella silmällä rahilta suoritustani.